maanantai 30. toukokuuta 2016

Tyossaoppimispaikan ja yrityksen esittely


Sain aivan mielettomän hienon mahdollisuuden suorittaa tyossäoppimiseni ulkomailla, ja täällä sitä sitten nyt ollaan (oltu jo melkein kuusi viikkoa, tultu jo Suomeen tekstin julkaisemisongelmien vuoksi mutta ei anneta haitata). Eli Hollannissa Leeuwardenissa toissa paikallisessa liikkeessä, sekä koulussa opiskelemassa hiusalaa hollantilaisittain. Meitä on täällä kolme suomalaista tyttoa ja voin kertoa ettei ilman kommelluksia olla tähä päivään selvitty. Anyways tässä postauksessa mulla olisi nyt tarkoituksena esitellä mun tyopaikka, johon olen päässyt tutustumaan.


En päässyt tyoskentelemään kuin ihan muutamana päivänä, koska kolme päivää viikosta olemme koulussa, ja lisäksi olin kolmisen viikkoa kipeänä. Tyopaikkani Kapsalon Set Nefeore sijaitsee aivan Leeuwardenin keskustassa vaatekaupan yläkerrassa. Paikka on erittäin kauniisti sisustettu. Omistaja kertoi heidän remontoineensa koko paikan kayttokelpoiseksi, sillä rakennus on vanha. Silmiin pisti heti erittäin näyttavät massiiviset vanhat portaat jotka veivat yläkertaan, jossa kampaamo sijaitsee, sekä portaiden yllä kaunis suuri koristeellinen värikas ikkuna,

 Liike on erikoistunut kiharahiusten leikkaamiseen ja stailaamiseen, heille on erittäin tärkeää hiusten kunto ja hyvinvointi. Marleen on opettanut minulle kiharahiusten leikkaamista harjoituspäähän sellaisella tyylillä, etta hiuksesta tulee vielä enemmän kiharampi,Hän halusi opettaa sen minulle, jotta minulla olisi jotain "kotiin vietävää", mielestani kivasti ajateltu. Tekniikka on aivan erilainen kuin mikään aikaisemmin oppimistani leikkaustekniikoista.

Set Nefeoressa tyoskentelee siis kaksi naista: Babs ja Marleen, Marleen on vanhempi nainen ja hän on "tyopaikkaohjaajani", sekä paikan omistaja. Molemmat naiset ovat ihania todella iloisia ja eläväisiä ja ottaneet minut erittäin hyvin vastaan välillä haittaavasta kielimuurista huolimatta. He ovat molemmat olleet kiinnostuineita Suomesta ja kaikesta siitä, mikä on tyoskentelyssä erilaista Suomessa. Suurimpana erona kerroin olevan sen, että Suomessa meillä on aina yksi asiakas kerrallaan, ei kolme yhtäaikaa, niinkuin täällä on tapana.

Set Nefeoressa käytetään Keunen värejä ja viimeistelytuotteita. Värivalikoima liikkeessä on mielestäni melko pieni, mutta se on täysin ymmärrettävää, sillä liikekään ei ole mikään suuri. Viimeistelytuotteina kovimmassa käytossä ovat ehdottomasti geelit ja vahat. Tykästyin Keunen pesutuotteisiin, sillä ne tuoksuivat mielestäni todella hyviltä.

Parturi-kampaamopalveluiden lisaksi Marleen tekee erilaisia hierontoja. En ihan saanut selville, että minkälaisia tarkalleen, mutta kuulemma asiakkaan tarpeiden mukaan. Liikkeessa on kokonaan oma huone hierontapoydälle, joka mahdollistaa asiakkaalle täyden rentoutumisen. Toisena lisänä liike myy meikkejä, joista Marleen antoi minulle lahjaksi ripsivärin joka on aivan mielettoman hyvä.

Nautin todella paljon ajastani liikkeessä, vaikken juuri mitään saanutkaan tehdä. Pääasiassa lakasisin lattioita, tiskasin, tarjoilin kahvia. Hyvällä tuurilla saatoin foonata tai pestä asiakkaan hiukset. Minun lisäkseni heillä oli myos paikallisia opiskelijoita tyossaoppimisessa kanssani yhtäaikaa, joten pääsin myos tutustumaan heihin, se oli todella kivaa. Aika kului myos huomattavasti nopeammin kun oli juttuseuraa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti