tiistai 15. joulukuuta 2015

parit kampaukset

Heippa!
Tämä jakso meillä on painottunut kampausten ja ehostusten tekoon. Jakso on ollut tosi mieluisa ja mennyt ihan tajuttoman nopeasti! Tulin nyt esittelemään pari jakson aikana tekemääni kampausta :).

Ensimmäisenä kampaustehtävänä meillä oli joku teeman mukainen kampaus ryhmissä suoritettavana. Minun ryhmälle osui vanhojenpäivä-kampaus. Olin erittäin tyytyväinen, sillä olen lupautunut tekemään kaksi vanhojen kampausta niin lisätreeni ei ole koskaan pahitteeksi! Kampaukset tehtiin ryhmän sisältä valittujen parien kesken. "Asiakkaallani oli toiveena suht. alas asettuva sekainen kiharanuttura ja jonkun näköistä lettiä. Kampauksesta ei haluttu sliipattua vaan mahdollisimman ilmava. Aloitin kampauksen suunnittelemalla letin ja kohotuksen paikan. Ensiksi tupeerasin päälaelle kohotusta, jonka jälkeen kiinnitin kohotetun osan pinneillä kiinni. tämän jälkeen tein hollantilaisen letin vasemmalta puolelta taakse nutturaa kohti. Letin viimeistelin löysyttämällä osioita saaden siitä vielä hivenen näyttävämmän näköisen. Sitten kiharsin kaikki vapaana olevat hiukset ja kiinnitin ne pinnien avulla tarkoituksella hieman sotkuisen nutturan näköiseksi. Lopuksi siloitin kampauksen pinnan. Melko simppeli ja helppo kampaus toteuttaa! :)

Toinen kampaus joka tehtiin oli pystynuttura "banaaninuttura" se tehtiin ohjeiden mukaisesti. Aluksi kampauksessa oli hankalaa nutturan "kierittämis" kohta, mutta lopulta kampaus onnistui mielestäni hyvin. Tärkeitä asioita kampauksen onnistumisessa oli hyvä tupeeraus pohjalle ja pinnan siisteys. Tietenkin myös itse nutturan kierittäminen. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti