tiistai 15. joulukuuta 2015

muodon muutoksia!

Tämän jakson aikana olen kerennyt tekemään hirveästi erilaisia värjäyksiä ja leikkauksia joissa olen käyttänyt itselleni uusia tekniikoita. Mm. monisävyvärjäyksiä monenlaisia joita en ennen ole kovin paljoa tehnyt. Olen ollut moniin lopputuloksiin erittäin tyytyväinen kuin myös asiakkaanikin (sehän se tärkeintä on). Lisäksi olen tehnyt myös haastavia vaalennuksiakin, joista yhden niistä esittelen tässä postauksessakin. Tällä hetkellä tuntuu, että olen kehittynyt todella paljon uuden värisarjan värien valinnassa/käytössä. Iso kiitos siitä kuuluu myös Studio AK:lla työskenteleville työkavereilleni, jotka ovat auttaneet ja neuvoneet minua vaikeissa tilanteissa ja joilta olen saanut tosi yviä vinkkejä! Pidemmittä puheitta esittelen parit värjäykseni.

 Viime lauantaina asiakkaani halusi lämpöisen vaaleisiin hiuksiinsa tummempaa väriä. Latva haluttiin jättää vaaleaksi, mutta kylmemmäksi. Lisäksi leikattiin runsaasti pituutta pois.Tässä lopputulos:



ennen ja jälkeen

Seuraavan esittelyssä olevan muodonmuutoksen tein myös Studiolla. Tällä asiakkaalla oli todella pitkälle kasvanut tyvikasvu ja haalistunut punaruskea pohjaväri, sekä kotona tehdyt "raidat". Pohjaväristä haluttiin tasainen tummanruskea joka sai olla hieman lämmin, sekä uudet ohuemmat vaaleat raidat. Lisäksi leikattiin uutta mallia hiuksiin. Tässä lopputulos:

Kolmantena esittelen tänään koulussa tekemäni harjoitusnäyttötyön. Kyseessä oli vaalennusvärjäys. Asiakkaalla oli aiemmin monta kertaa raidoitetut hiukset, ja oma tyvi kasvanut jo melkein kymmenen senttiä. Niskasta hiukset olivat lähes kokonaan asiakkaan omaa väriä (tummuus  noin 6-7). Toiveena oli saada kokonais ilmeestä vaaleampi (myös niskan hiuksista) sekä sävyeroja sai jäädä näkymään. Vaaleuden lisäksi haluttiin kylmyyttä. Valitsin tekniikaksi balayage tekniikan ja käytin kolmea erivahvuista hapetetta. Lopuksi levitin koko hiuksiin pesupaikalla luximan neutraloimaan keltaisuutta. Tässä lopputulos:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti