tiistai 3. maaliskuuta 2015

Asiakastöitä

Kolme viikkoa sitten (ellei kauemminkin) leikkasin koulussa kaverini artun hiukset.  Arttu on ollut asiakkaanani kerran aikaisemminkin ja tällä kertaa osasin leikata hiukset jo oikeastaan ilman neuvoja. Leikkaamisessa meni myös huomattavasti vähemmän aikaa kuin aikaisemmilla kerroilla. On tosi kiva huomata, kuinka on saanut itsevarmuutta leikkaamiseen. Hiuksia Artulta lähti melko runsaasti ja hän oli lopputulokseen tyytyväinen aivan kuten minäkin.
Tässä hiukset ennen leikkausta
Tässä hiukset leikkauksen jälkeen
Toisena asiakaspäivänä viimeisellä viikolla ennen lomaa, minulle tuli asiakkaaksi ystäväni Petriina. Petriinalla on todella pitkät vaaleat hiukset. Hän toivoi että saisi tyvikasvua piiloon, muttei halunnut kuitenkaan ihan kypärämäistä blondausta, joten yhteisen suunnittelun pohjalta päädyimme siihen, että lähdemme peittämään tyvikasvua raidoituksella. Koska asiakkaalla oli niin valtavan pitkät hiukset, sain avukseni raitojen laputtamiseen luokkalaiseni Emmin. Kiitos Emmi! Valitsin silkliftin vaalennusjauheen. Laitoin tyveen 6% hapetteen ja jo valmiiksi vaalennettuun pituuteen 3% hapetteen. Raidoituksessa meni kyllä ihan mukavasti aikaa. Pesupaikalla lisäsin vielä expres toningin 10 silverin kirkastamaan raitoja.
hiukset ennen värjäystä ja laputettuina

hiukset raidoituksen jälkeen
Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen. Itseäni hieman harmitti se, että toiselle puolelle ei tullut yhtä paljoa raitoja kuin toiselle puolelle. Onhan se vaikea saada täysin samanlaiset molemmista puolista kun on kaksi eri tekijää. Muuten olin kyllä tyytyväinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti